Kirveenheitto

Kirveenheitto Kelo ja kallio Laavumaassa koukuttaa

Heittomatka on yllättävän lyhyt, 6-7 metriä, mutta oikean tekniikan löytäminen vaatii joskus hieman aikaa ja hermoja; mutta kun heitto löytyy, laji on ihan parasta.

Kahdenkädenkirveen heitto lähtee suoraan pään yli, löysänä letkautuksena ilman liikaa voimankäyttöä. Tavoitteena on saada kirves pyörähtämään yksi täysi kierros ilmalennon aikana, ja päätymään terä edellä puiseen maalitauluun, jääden siihen kiinni. Kun rentous löytyy, homma alkaa sujua.

Katso tästä linkistä, miten iso kirves lentää tauluun.

Tuntuman löydyttyä osumia alkaa tulla useita putkeen. Siinä vaiheessa voi todeta lajin olevan yllättävän helppo. Ja sitten vaan uutta kierrosta heittämään, kun kerrankin pääsee kokeilemaan.

Kirveenheittohan kuuluu sarjaan ”asioita, joita ei kakarana saanut tehdä”…

Kenelle kirveenheitto sopii

Heitettäviä kirveitä on eri tyyppisiä ja -kokoisia: isoin kahdenkädenkirves painaa 2,5 kiloa, ja vaatii hieman voimaa ja uskallusta (päänyliheitossa) lentääkseen riittävän letkeästi ja rennosti. Noin puolet siitä painoltaan on pienempi kahdenkädenkirves, jota voi heittää myös yhdellä kädellä. Lisäksi käytössä on pieniä tomahawk-tyyppisiä minikirveitä.

Kaluston puolesta kirveenheitto siis sopii kaikille kouluikäisistä lapsista alkaen.

Kaikkia kirveitä heitetään samanlaiseen, isosta tyvipölkystä tehtyyn pyöreään maalitauluun. Sama taulu on käytössä myös veitsenheitossa, jossa heittovälineinä ovat erityiset tasapainotetut heittoveitset.

Toiminnan kesto

Kirveenheittoon aikaa saa kulumaan vaikka kuinka kauan, se kun on melko hauskaa. Tunnissa kuitenkin ehtii yhden heittolajin käymään läpi n. 12-15 henkilöä. Heittopaikkoja pystymme rakentamaan kaksikin yhtä aikaa, joten toimintaa saadaan nopeutettua isoille ryhmille.

Kokemuksesta voimme todeta, että liian monta lajia lyhyessä ajassa aiheuttaa turhaa kiireen tuntua; kirveenheitto ja muut tarkkuuslajit ovat parhaimmillaan leppoisaan tahtiin kokeiltuina, ja ehkäpä vielä mahdollisten virvokkeiden kanssa nautiskeltuina.

Tilaa kirveenheitto-ohjelma ryhmällesi

Kirveen- ja veitsenheiton voit valita päälajiksi tapahtumaasi, tai se sopii mainiosti myös yhdeksi osaksi useamman lajin tyky- tai virkistyspäivää. Yhdessä jousiammunnan ja puhallusputkitikan kanssa nämä muodostavat mainion tarkkuuslajikisan, joka voi olla aivan laikkimielinen, tai sitten hyvinkin tiukkapipoinen kilpailu. Ihan miten haluatte.

Myös polttariohjelmana kirveenheitto on ollut hyvin suosittu.

Kirveenheitto Kelo ja kallio Laavumaassa koukuttaa.

Tästä linkistä pääset jättämään tarjouspyynnön ohjelmasta

Takaisin etusivulle pääset tästä