Mieliinpainuva pikkujoulutapahtuma Laavumaassa

Mieliinpainuva pikkujoulutapahtuma Laavumaassa koko työporukalle! Hauskat ulkoilma-aktiviteetit yhdistettynä ruokailuun ison ohjelmalaavun tulilla jäävät varmasti mukavina muistoina mieleen erilaisista pikkujouluista.

Talven edistymisen ja mahdollisen lumentulon mukaan valittavissa on erilaisia toimintalajeja, mm. jousiammunta (leudoilla säillä), korikiipeily, kirveenheitto sekä tietenkin Laavumaan ykköslaji, 300-metrinen vaijeriliuku. Laavumaan alueella onnistuu myös luonnossa patikointi, tai mikäli mahdollista, lumikenkäily.

Katso tästä kirveenheittovideo

Ohjelmalaavulla ateriointi voi olla omatoimista makkaranpaistoa, nokipannukahvin kera, tai yhteistyökumppanimme kattama täysi ateriakokonaisuus. Ruokailu tapahtuu pöytien ääressä, katon suojissa. Istumapaikkoja ohjelmalaavulla on ainakin 40 henkilölle kerrallaan.

Vaikka pimeä saapuu loppuvuodesta jo neljän maissa, onnistuu oleminen ja toiminta lisävalaistuksella autettuna; laavulla on tunnelmaa tulien ja kynttilöiden valossa, ja varsinkin vaijeriliuku ulkotulien valaisemalla linjalla muuten pimeässä metsässä on huikea kokemus.

Nyt on mahdollista järjestää mieliinpainuva pikkujoulutapahtuma Laavumaassa!

Tarjouspyyntö Laavumaan pikkujouluohjelmasta onnistuu suoraan tämän linkin lomakkeen kautta: jätä tarjouspyyntö.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.